Sweet harmony.

Loma sopii minulle. Viimeiset neljä päivää (perjantaista maanantaihin) olen viettänyt äitiyslomaa as it should be: löhöillyt sohvalla, neulonut vauvalle torkkupeittoa (kyllä, minä olen ryhtynyt neulojaksi!), tutustunut moneen uuteen, kiinnostavaan blogiin (kiitos Char, Coco sekä Katja), kyläillyt muutamankin ystäväni luona ja ennen kaikkea yrittänyt unohtaa kaiken lääketieteeseen liittyvän. Erityisesti viimeisin näistä on lisännyt sitä sisäistä hyvinvointia, johon postauksen otsikkokin viittaa.

Vaikka vihaankin opiskelupaikkakuntaani yleisesti ottaen ns. helvetisti, täällä on välillä ihan nättiä. Vaikkakin -28,5 C° at the moment.

Kunnes tänään sitten kävin psykiatrian harkassa. Heti alkuun opettaja ilmoitti, että jatkossa kyseisen harkan kaltaisista pienryhmäopetuksista (8-10 henkilöä) luovutaan, koska eräs Suomen tämän hetken tyhmimmistä päättäjistä on päättänyt lisätä koulutusmääriä (muistaakseni) 160 henkilöllä, joista 30 tulisi omalle opiskelupaikkakunnalleni. Senttiäkään lisää rahaa ei ole luvassa, joten tällä hetkellä erinomainen, tosin jo käytössä olevien resurssien äärirajoilla toimiva lääketieteen opetus jouduttaneen romuttamaan täysin ja ilmeisesti jatkossa toteuttamaan opetus kokonaan kirjekurssilla. Noh, heti opetuksen perään, tietysti, eksyin toiselle vaaravyöhykkeelle, Hesarin keskustelupalstalle. Eksyin sinne lähinnä uutisen perusteella, missä peräänkuulutettiin lisärahoitusta lääketieteen tutkimukseen, jotta saavutettu taso saataisiin säilymään jatkossakin. Eipä keskustelupalstalla tälläkään kertaa keskusteltu varsinaisesta uutisesta, vaan siitä, miten ratkaisu koko maailman kaikkiin ongelmiin olisi kouluttaa lisää lääkäreitä (sillä oletuksella, että myös koulutuksen rahoitus lisääntyy, as if), pakottaa lääkärit perähikiälle loppuelämäkseen, laskea lääkäreiden palkkoja sadalla prosentilla ynnä muuta sellaista (todennäköisesti itse terveydenhuoltopalveluita raskaalla kädellä kuormittavien) selkeästi mistään mitään tietämättömien urpojen nillitystä. Harmonia oli tipotiessään.

Tästä päästäänkin aiheeseen, josta eräs lukijoistani (jee, minulla on sellaisia!!) toivoi minulta kirjoitusta: miksi päätin ryhtyä lääkäriksi?

Noh, alkuperäinen ajatukseni kolmevuotiaana oli ryhtyä sairaanhoitaja-lentokapteeniksi. Kuitenkin pelkäsin lentämistä ja kolmivuotiaan kapasiteetillani päättelin, ettei näin ollen lentäjän ammatti välttämättä olisi se fiksuin. Sitten ajattelin, että pitäisi siis olla työ, jossa yhdistyvät lentäjän vastuu (ja status, en tod. tajua, miten kolmivuotias voi edes ajatella noin!:D) ja jollakin lailla sairaanhoitajan duunit (tietämättä aiheesta sen enempää silloin), ja loogisen päättelyni tulos oli tietenkin lääkäri. Jollakin tavalla fakkiuduin tähän ajatukseen jo kolmivuotiaana ja sukulaisten painostuksesta muuhun ja omista vaihtoehtoisista suunnitelmistani (sisustussuunnittelija, juristi, näyttelijä, ensimmäinen naispresidentti) huolimatta jäi lääkärin ammatti ainoaksi realistiseksi ja kiinnostavaksi vaihtoehdoksi. Olin myös melkoinen maailmanparantajahippi yläasteella ja lisäksi erään lähiomaiseni kuolema syöpäsairauteen hyvin nuorella iällä olivat varmasti tukemassa tätä ratkaisua.

Tämän kirjoituksen alussa totesin,  että erityisesti kaiken lääketieteeseen liittyvän unohtaminen on parantanut fiiliksiäni ja ollut tervetullutta. Tarkoittaako se siis, että lääkäriksi ryhtyminen kaduttaa? No ei helvetissä. En edelleenkään voisi kuvitella tekeväni mitään muuta; lääketiede on parhaimmillaan salapoliisityötä, arvoitusten ratkomista, kanssakäymistä (mukavien) ihmisten kanssa, onnistumisen kokemuksia ja puhdasta työn iloa. Sen sijaan monet lääketieteeseen liittyvät käytännön asiat vituttavat, surettavat, suututtavat, turhauttavat, ahdistavat ja saavat miettimään, mitä helvetin järkeä oli kuluttaa kuusi vuotta (and counting) elämästään moisen roskan opetteluun. Tällä tarkoitan turhaa byrokratiaa, ikäviä asenteita, julkista kirjoittelua, julkista päätöksentekoa, tietojärjestelmiä, resurssipulaa, kiirettä, väsymystä, sitä, että kaikkiin nykyihmisen ongelmiin haetaan jotain diagnoosia, vaikka todellinen syy on aivan muu kuin lääketieteellinen... Got it?

Joten loma sopii minulle. Vauvankin saavuttua voin vaipanvaihdon, tissitaisteluiden ja valvomisen lisäksi satunnaisesti keskittyä myös sisustushaaveiluihin, muotiin, kivan kevyisiin blogeihin ja kaikkeen muuhunkin sellaiseen itselleni normaaliin, johon ei kaiken työkiireen keskellä ole riittänyt aikaa, tai ainakaan energiaa. Ja tämän tulevan puolen vuoden aikana voisin opetella estämään pääsyni kaiken maailman idioottien kansoittamille keskustelupalstoille, koska ne eivät sisäistä harmoniaani ainakaan lisää.

Voihan Vauva!

Jo aiemmin lupailin, että seuraavana on vuorossa Vauva-lehden haukkuminen. Olen suunnitellut tätä postausta jo tovin, mutten ole päässyt sopivaan hurmosmoodiin kyseisen postauksen tekemiseksi, joten olen siirtänyt kirjoitusta aina vain tulevaisuuteen.

Tilasin Vauva-lehden näytenumeron joskus marraskuussa, ja sain näytteeksi numeron 12/2011. Kuvittelin, että alan tilaamaan tätä lehteä, mutta onneksi vastoin normaalia käytöstäni päätin tutustua ennen tilauksen tekemistä kyseiseen aviisiin.

Siis OMG, mitä scheissea! Nyt täytyy miettiä hyvin tarkkaan, miten ja kuinka paljon solvaan lehdessä haastateltuja ihmisiä, kun he ovat kuitenkin ilmeisesti ihan olemassa olevia henkilöitä, eivätkä mielikuvitustyyppejä (harmi sinänsä).

Ensimmäisenä silmiini pomppaa sivulta 38 juttu, jossa Tuomas Enbuske (mielestäni kohtuu viisas mies) ja joku anonyymi ekoisi keskustelevat vanhemmuuden aatteista. Tämä anonyymiksi jätettävä keskustelun vastapuoli ilmoittaa heti haastattelun alussa, ettei aio ilmoittaa lapsensa sukupuolta, koska "kyse ei ole tytöstä tai pojasta vaan ensisijaisesti vauvasta". Sori nyt vaan, mutta biologia tekee meistä tyttöjä ja poikia (paskan tuurin käydessä hermafrodiitteja), eikä se ole mikään arvo- tai valintakysymys. Kauheen kiva sille lapselle sitten taaperoiässä, kun sen kaikki kaverit tietää, onko ne tyttöjä vai poikia, mutta tämä yksi sankari ei ole eri sukupuolista koskaan kuullutkaan. Tietenkään tämä sukupuoleton ihmislapsi ei myöskään perheessään altistu tutin käytölle, koska "sen käyttö on lapsen ilmaisun tukahduttamista". Itse olen tavannut varsin monia lapsia, jotka sylkäisevät tutin suustaan, jos eivät sitä halua syödä. Kai se on ilmaisua sekin? En itsekään ole omalle lapselleni tuttia vielä hommannut, vaan katson ensin, onko sille ylipäänsä tarvetta. Jos tutti tämän tulevan ipanani sitten onnelliseksi tekee, niin en kyllä usko, että hänen ilmaisunvapautensa tutin lutkuttamisesta tulee kärsimään. Ja toisin kuin ekoisin kotona, meillä ipana tulee kyllä nukkumaan häkkisängyssään (ensimmäiset kuukaudet perintökehdossaan), eikä perhepedissä ihan vain siksi, ettemme halua altistaa häntä kätkytkuolemalle.

No joo, olihan tuossa haastattelussa tällä anonyymilla ekoisillä ihan kauniitakin ajatuksia mm. yhdenvertaisuudesta lasten hoidossa ja niin edelleen, mutta pitääkö kaikki vetää aina niin överiksi? Onnittelen kyllä heidän koko perhettään siitä, etteivät sentään päätyneet kotisynnytykseen luonnonmukaisen synnytyksen toiveissaan, kun jutusta saa sellaisen kuvan, että homma olisi kotona voinut päättyä ikävästikin.

Heti pari aukeamaa ensimmäisen tunteita herättäneen jutun jälkeen on haastattelu kahdesta äidistä, jotka tilittävät tuntemuksiaan äitiydestä. Juttu on sinänsä ihan ok ja tuo ajattelemisen aihetta itsellenikin, koska olen jotenkin ajatellut, ettei äitiys nyt niin paljon voi elämääni tai persoonaani muuttaa (ilmeisesti olen onnellisen väärässä?). Kuitenkin kun akateemisesti koulutettu, sinänsä ilmeisesti ihan älykäs nainen kertoo kirkkain silmin, ettei vauvan takia ole päässyt kolmeen vuorokauteen suihkuun, niin ihan rehellisesti voin kyllä sanoa, että turha siitä on sitä vauvaa syyttää.

Yhdessä jutussa kirjoitetaan maalaisperheestä, jossa toinen vanhemmista opiskelee. Jutussa kerrotaan, että "päivä on poikkeuksellinen, sillä Elli (6kk) on ensimmäistä kertaa yli kolme tuntia ilman mahdollisuuttakaan tissiin". Voi ei, nyt se varmaan kuolee nälkään. Varsinkin kun WHO:n suosituksen mukaan tässä vaiheessa pitäisi antaa jo kiinteitäkin, jos nyt ei halua kaikkia maailman allergioita lapselleen. Ok, tuo oli hyvin irrallinen lause jutusta kokonaisuudessaan, mutta vituttaa, kun rivien väliin tungetaan joka juttuun jotain viitteitä jostain helvetin superäitiydestä ja siitä, miten naisella ei lapsensaannin jälkeen saisi olla mitään omaa elämää ainakaan ensimmäiseen kymmeneen vuoteen. Tiedoksi lastensuojeluviranomaisille ja kaikille muillekin - kurssillamme on valmistujaisjuhlat 28.4. ipanamme ollessa n. 2 kuukautta ja siiheksi on mummo tilattu hoitoreissulle, kun tämä mutsi aikoo vetää kuohuviinihiprakat!

Sokerina pohjalla oli vielä juttu naisesta, joka vaati saada sektion periaatteellisista syistä. Siis WTF, äidillä on periaate, että hän haluaa sektion, riskeistä viis. Ihan sama, altistuuko lapsi tulevassa elämässään tulehduksellisille suolistosairauksille tai muille autoimmuunischeisseille, kunhan mutsi saa pitää kiinni periaatteistaan? Jutussa nainen myös kertoi kokeneensa, että ensimmäisessä (alatie-) synnytyksessään koki menettäneensä jotain lapsensa ensihetkistä, koska oli itse niin sumussa synnyttämisen jälkeen. Sektiossahan äiti pääseekin heräämöstä käsin ja kaikkine leikkaussalimanöövereineen tosi hyvin kiinni vauvan ensihetkiin - isä ja kätilöhän vievät lapsen aika hiton kauaksi äidin luota pitkäksi aikaa.

Taivas varjele, mitä täältä vielä tulisi, jos jatkaisin tästä aiheesta kirjoittamista yhtään pidemmälle. Ehkä on hyvä loppuun todeta, että meikäläinen on ehdottomasti Glorian ja sisustuslehtien lukija-ainesta, ja Vauva-lehdet sun muut superäitiysraamatut voi jättää niille, ketkä kokevat niitä enemmän tarvitsevansa.

Here we go again!

Jaahas, saapa nähdä, onko tällä blogilla enää yhtään lukijaa, kun aggressiivisen alun jälkeen olen pitänyt toista kuukautta hiljaiseloa. Olin joululoman seudun, eli virallista äitiyslomaa edeltävät viikot töissä terveyskeskuksessa ja tuo työ vei mehut niin totaalisesti, etten iltaisin jaksanut edes avautua mistään. Eikä työasioista tilittäminen blogissa nyt muutenkaan ole ehkä ajatuksista fiksuin.

Virallinen äitiysloma alkoi siis 9.1.2012, mutta käytännössä tämä ei ole vielä näkynyt arjessani mitenkään. Koulun puolesta käytävänä olisi vielä n. 14 psykiatrian ryhmäopetusta (joista tähän mennessä neljä lusittu), ennen kuin ipanan suvaitsisi saapua. Viimeisin noista opetuksista on 15.2. lasketun ajan ollessa 13.2., joten jännä nähdä, saanko kaiken käytyä. Jos ipana on tullut äitiinsä, ei se kyllä paljon kuuntele kainoja toivomuksiani syntymisajankohdan suhteen :P

Jännä nähdä, mihin suuntaan tekstini kallistuvat äitiyshoureitteni keskellä. Kaikki työhön liittyvä kiinnostaa tällä hetkellä äärettömän vähän, ja mielummin lueskelen sisustuslehtiä ja pesen vauvanvaatteita. Miehen kanssa bongasimmekin tulevalta kotipaikkakunnaltamme työn alla olevan kerrostaloasunnon, jonka varasimme, ja nyt olen ihan fiiliksissä miettinyt asunnon tulevia sisustusratkaisuja. Voi olla, että niistä tulee lisää kirjoittelua myöhemmin.

Yksi jännittävä uutinen alaani liittyen julkaistiin surullisenkuuluisan Valviran sivuilla. Kyse on lyhykäisyydessään siitä, että tietyt kurssit suoritettuaan lääketieteen opiskelija on oikeutettu työskentelemään lääkärin sijaisena ja tätä työskentelyoikeutta lähes kaikki medisiinarit hyödyntävät. Lisensiaatiksi valmistumisen jälkeen tulee Valvirasta johtuen kuitenkin n. viiden päivän aukko, jolloin lääketieteen lisensiaatti ei ole enää opiskelija, muttei ole saanut vielä Valviran virallista laillistustakaan, joten lain mukaan tämä lisensiaatti ei ole myöskään oikeutettu työskentelemään lääkärinä. Näin ollen joka vuosi valmistuvat 600 lääkäriä joutuvat viikon pakkolomalle tästä omituisesta lakipykälästä johtuen. Kun ajatellaan, että suurin osa (vaikka nyt 500 näistä valmistuvista) menisi töihin terveyskeskukseen, ja vastaanottoaika olisi vaikka puoli tuntia, tulee tämän lakipykälän johdosta 37 500 lääkäriajan vaje terveyskeskuksiin :D MIETTIKÄÄ, ja vielä itketään terveyskeskusten lääkäripulasta!

No, hauskintahan tässä on se, että ilmeisesti systeemi on kussut jo vuosikausia, ja vasta nyt tämä asia on huomattu. Itse asiassa koko juttu lähti liikkeelle siitä, että valmistumisinfossamme yksi kurssilaisemme kysyi, saako LL-tutkinnon suoritettuaan työskennellä, ennen kuin virallinen Valviran laillistamispäätös on tullut, ja vastaus oli, että totta kai. No, kun tätä asiaa sitten lähdettiin Valvirasta selvittelemään, niin sielläkin herättiin, että "ei helvetti, ei muuten saakaan". Näin ollen Valviran kontolla on aika monta kymmentä valelääkärin työvuotta, jos ajatellaan, että männävuosina tällaisesta ei ole ollut hajuakaan. Tähän, niin kuin moneen muuhunkin Suomen yhteiskunnalliseen erityispiirteeseen pätee klassinen sananparsi "kaikki muu on paskaa, paitsi kusi".

Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa ja jatkaa Koti ja Keittiön lukemista. Seuraavassa blogipostauksessani aion haukkua Vauva-lehden! Pysykää kartalla, keitä vielä mukana on ;)

Avautuminen kannattaa aina.

Nyt viikon hiljaiselon jälkeen ehdin vihdoin palata blogini ääreen. Männäviikolla on tapahtunut niin mediassa kuin privaattirintamallakin yhtä sun toista, joka on ärsyttänyt ja ilostuttanut, mutta nyt, kun pitäisi suoltaa tekstiä, tunnen itseni jännän seesteiseksi. Kenties hieman kaivamalla jotain asiaa kuitenkin löytyy.

Olin siis neljä päivää viime viikolla töissä susirajalla pienessä terveyskeskuksessa. Jokuhan systeemissä mättää, jos neljän päivän urakoinnin jälkeen on valmis jättämään lääkärin työt ainakin puoleksi vuodeksi ja lähtemään mieluummin vaikka surffaamaan. Harmi, kun tällä keskivartalolla moinen ei onnistu, eikä olisi kyllä rahaakaan. Noh, toki noihin neljään päivään mahtui myös monta onnistumisen kokemusta ja mukavaa kohtaamista potilaiden kanssa, mutta niille, jotka kuvittelette terveyskeskuslääkärin työn olevan jotenkin helppoa ja yksinkertaista, ja että "neljän vuoden pikakoulutus ammattikorkeakoulussa terveyskeskuslääkäriksi olisi ihan riittävä" (suora lainaus jonkun valopään ideasta jollakin keskustelupalstalla), niin sanon, että HV, ei muuten ole. Vaikeampaa alaa ei lääketieteessä ole, eikä arvauskeskus-avautumiset muuten tee työstä tippaakaan helpompaa. 

Viime lauantai oli ihana löhöpäivä, kunnes peruspalveluministerimme Maria Guzenina-Richardson avautui suomalaisen terveydenhuollon ylivoimaisesti suurimmasta ongelmasta - lääkäreiden suurista palkoista. Hänen ehdotuksensa oli, että keikkalääkäreiden palkat tippuvat samantien, kun lääkäreiden koulutusmääriä lisätään. Ihan jännittävää olisi testata idean toimivuus käytännössä, koska äkkiseltään en keksi, millä mekanismilla tämä tapahtuisi. Ministeri sen enempää kuin valtaosa Suomen kansastakaan ei taida olla tietoisia siitä, että lääkäreiden koulutusmääriä lisättiin jo 2000-luvun alussa, ja tulokset alkavat pitkien koulutusaikojen takia näkyä vasta nyt.  Laitoin ministerille sähköpostilla kehitysideoita terveyskeskusten toimivuuden lisäämiseksi, saas nähdä, menevätkö perille.

Tulin eilen vanhaan kotikaupunkiini ensin pakolliselle terveyskeskusharjoittelujaksolle, ja sen jälkeen jatkan kuusi viikkoa töissä samassa paikassa. Hyvää siis tässä päivässä olikin se, ettei ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kukaan meinannut ajaa suojatiellä päälle katua ylittäessäni ja autot pysähtyivät suosiolla antamaan tietä! Ruokakaupassa kukaan ei myöskään haahuillut päämäärättömäksi ympäriinsä, ei törmäillyt ostoskärryillä eteensä katsomatta eikä tukkinut käytävää jauhamalla paskaa kylänmiesten kanssa. Hyvää oli myös (lähes) alkoholiton Stowford Press-siideri, jonka tempaisin ei-minkään kunniaksi, ihan vaan kun teki mieli.

Ja taas mentiin..

Kyllä nyt pienen ihmisen psyykettä koetellaan. Aamulehti uutisoi artikkelissaan "entistä useamman nuoren lääkärin kärsivän huumeongelmasta". Mietin aluksi, pitäisikö tällaisen paskajournalismin leviämistä edesauttaa lainkaan, mutta koska koko uutinen on tarkoitushakuista scheissea, on sen teilaaminen edes jollain julkisella foorumilla jopa välttämätöntä - varsinkin, kun Aamulehden sivuilla eivät kommenttiani juttuun suostu julkaisemaan.

Jutussa mainitaan, että "lääkärien toimintakiellot liittyvät yleensä päihteisiin tai psyykkisiin ongelmiin. Valviran tilastoissa ei ole eritelty tarkemmin kiellon syytä, joten päihdeongelmaisten lukumäärä jää arvoitukseksi. Kielto harjoittaa ammattia annettiin 15 lääkärille viime vuonna. Tänä vuonna ammattioikeutensa on menettänyt jo 14 lääkäriä. Vuonna 2009 kiellon sai seitsemän lääkäriä." Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

Suomessa on 24 502 laillistettua lääkäriä vuonna 2011. Lisäksi rajoitetusti työskentelemään oikeutettuja on reilu tuhat, ja tähän ryhmään kuuluvat siis lähinnä viidennen ja kuudennen vuosikurssin kandidaatit. Jos unohdetaan nämä tuhat kandidaattia ja lasketaan mukaan vain laillistetut lääkärit, 24 502 kappaletta, tarkoittaa 14 lääkärin ammatioikeuden menettäminen 0,00057 prosenttia eli 5,7 promillea koko lääkärikunnasta. Kaikki näistäkään eivät varmasti ole huumeidenkäyttäjiä, vaan mukaan mahtuu muista terveydellisistä syistä toimintaoikeutensa menettäneitä. Joten mitä helvetin paskaa Aamulehti haluaa jutullaan oikein viestittää????? Olisi myös mukava nähdä vastaava tilasto toimittajien päihdeongelmista - voisin kuvitella, että lääkäreiden luvut kalpenevat toimittajien rinnalla.

Ja kyllä, olen sitä mieltä, että jokainen päihdeongelmainen tässä maassa on liikaa, edusti hän sitten mitä ammattikuntaa tahansa, mutta jotain rotia tähän lääkärivihamieliseen uutisointiin pitäisi saada. Terveisiä vaan Aamulehden ja kaikkien muidenkin medioiden (Hesari ei jää kyllä kakkoseksi) edustajille, jos tätä satutte lukemaan!

No, mikä sitten oli hyvää? Taidanpa summata eilisen ja tämän päivän asiat samaan postaukseen, niin tulee vähän enemmän ja iloisempaa luettavaa.

Eilen oli täydellinen vapaapäivä, joka käsitti heräteostosten tekoa rättirintamalla. Kaikille odottaville tiedoksi: Gina Tricot on kyllä paras mammavaatekauppa, mitä on olemassa! Mikään ei maksa suunnilleen mitään, ja niitä pitkänmallisia trikoopaitoja voi kuvitella käyttävänsä vielä synnytyksen jälkeenkin. 36 eurolla tarttui mukaan jos jonkinlaisia rätei ja lumpui. Kyllä kelpaa mahan taas kasvaa!

Shoppailun lomassa ehdin kahvitella pitkän tovin muuan kaverini kanssa, mikä oli kivaa vaihtelua. Aivan liian harvoin tulee ehdittyä kahville mihinkään, vaan elämä pyörii välillä koti - koulu - satunnainen työpaikka. Kyllästyin myös maksalaatikkomeininkiin, ja päätin tehdä blinejä, vaikka olinkin yksin (tai kaksin) kotona miehen ollessa maailmalla. Kyllä kannatti! Niistä riitti vielä aamiaiseksikin. Mmm mmm mmm.

Blinirääppeiden lisäksi tässä aamussa on ollut hyvää ihana auringonpaiste (josta en kyllä valitettavasti taida ehtiä ulos nauttimaan) ja rauhassa luettu Hesari kera itse tehdyn latten. Toki latte on saatu aikaan vain mutteripannulla ja harhaoppisesti maitovaahdotinvispilää käyttäen, ja suhteetkin ovat varmaan tosiharrastajan mielestä ihan päin persettä, mutta minulle kelpasi.

                                           Eilisen illan tähteet.

                                                        Tee-se-itse-latte ja karpalo-valkosuklaacookie (Rainbow).



Itse asiassa eilisestä blini-illallisesta innostuneena voisinkin jakaa odottajalle sopivan blinivinkin (kun tätä blogia myös raskausblogina kerran mainostan). Itse olen ainakin tuskastellut, kun niin moni hyväksi havaittu ruoka on joutunut pannaan listeriariskin vuoksi. Pahimmin tämä rajoite on iskenyt juuri blineihin (mäti, graavi- ja kylmäsavulohi sekä kuohuviini) sekä sushiin (raaka kala), mutta olen kehitellyt omia kompromissifyllinkejä molempiin, jolloin kyseisiä nautintoja ei tarvitse laittaa kokonaan jäähylle. Toki blinit kylmäsavulohella ja mädillä yhdistettynä kuohuviinihiprakkaan ovat parasta, mitä on, mutta itse tehty sienisalaatti, lämminsavulohitäyte ja alkoholiton Nikolai ajavat asian paremman puutteessa. Tässä siis korvikeohjeeni:

Blinitaikina
1 prk kermaviiliä
15 g hiivaa
1 tl sokeria
2 dl tattarijauhoja
1 dl kuumaa maitoa
1 rkl voisulaa
1 tl suolaa
1 keltuainen
1 valkuainen kovaksi vaahdotettuna

1. lämmitä kermaviili kädenlämpöiseksi ja murenna siihen hiiva, lisää sokeri ja tattarijauhot
2. anna kohota, ylärajaa ei ole, mutta käytännössä on havaittu, että tunti riittää
3. sekoita joukkoon loput aineet, vaahdotettu valkuainen viimeisenä
4. paista valurautapannulla (lettupannu käy hyvin) voissa, tarjoile lämpimänä

Sienisalaatti
1 prk kermaviiliä
1 pieni säilykepurkki suolasieniä, tai jos on siunattu kotitekoisilla, niin ehkä n. 2dl?
n. puolikas punasipuli silputtuna
(suolaa)
mustapippuria

1. sekoita ainekset
2. mausta maun mukaan
3. anna seistä jääkaapissa sen aikaa, että blinit on paistettu


Lämminsavulohitäyte
Lämminsavulohta kalatiskiltä (vakuumipakkaukset on pannassa, u know)
1 prk smetanaa
hienoa punasipulisilppua
mustapippuria


1. lado mielen mukaan blinin päälle


Että tällaisilla ohjeilla sitä on sitkuteltu tähän asti. Vielä olisi muutama kuukausi kärvisteltävänä korvikeruuilla, ja sitten toivottavasti pääsen taas oikean elämän makuun.

Ps. lähden seuraavaksi neljäksi päiväksi muutaman sadan kilometrin päähän töihin, joten jos blogirintamalla on hiljaista, se johtunee siitä.

Oikeusmurha.

Oikeastaan tämä teksti olisi pitänyt kirjoittaa eilen, mutta nukahdin sohvalle illalla ja heräsin vasta aamuyöllä, niin jäi tekemättä.

Kaveriani on kohdannut oikeusmurha täällä lintukodossa, kaupungissa, jossa toriremontti ja "linjurikuskien taukotilat" ajavat yhteisen hyvän edelle budjettia suunnitellessa. Kävi nimittäin niin, että kaverini oli jättänyt autonsa yksisuuntaisen kadun varteen parkkiin, kuten aina ennenkin. Vakkaripaikka hänellä oli, koska oli asukaspysäköintiluvan hankkinut ja siitä kuutisen kymppiä maksanut. Kuitenkin suuressa viisaudessaan tämä nimenomainen yksisuuntainen kadunpätkä päätettiin muuttaa yön aikana kaksisuuntaiseksi ja järjestää heti aamu kahdeksalta parkkipirkot keräämään kolmekymppiä per väärään suuntaan pysäköity auto. Ja jotta kenellekään ei jäisi sellaista käsitystä, että kyse oli vain huonosta tuurista, eikä tarkoitushakuisesta rahastamisesta, niin pysäköinninvalvojat tekivät useita kierroksia saman päivän aikana, ja kun tämä kaverini oli sakkolapun auton tuulilasista poistanut viedäkseen sen kotiin, oli tilalle ilmestymässä jo toinen lappu. Onneksi kaverini ehti tavoittaa sakkoa kirjoittavan pysäköinninvalvojan ja kertoa, että kiitos, yksi riittää.

No tottahan toki kaverini tästä valitti, koska miten kukaan olisi voinut ennakoida muuttuvat liikennejärjestelyt, jos niistä ei mitenkään tiedoteta. Vastalause yllätys yllätys hylättiin, liitteenä väärään suuntaan pysäköidystä autosta otettu valokuva perusteluna ja maininta, että muuttuvista liikennejärjestelyistä on tiedotettu (siinä aiemmin dissaamassani paskassa) paikallislehdessä ja (keski-iältään 70-vuotiaiden kuuntelemassa) paikallisradiossa. Että näin tämä homma toimii tässä sivistyskaupungissa. Olen niin lähdössä täältä mäkeen heti, kun opinnot on saatu loppuun.

Mutta se eilisessä päivässä oli hyvää, että tentissä osui tärpit kohdalleen. Muuten kyllä oli aika ankeaa, perjantai-illalliseksikin söin pelkkää maksalaatikkoa, kun mies lähti toiseen kaupunkiin töihin, enkä yksin jaksanut mitään kivempaa kokkailla.

Luulin, ettei tänään ärsytä mikään..

..mutta sitten satuin katsomaan erään keskusteluohjelman koskien niinkin ajankohtaista aihetta kuin valelääkäreitä. Menemättä tarkemmin yksityiskohtiin, riitti tuo neljäkymmentäviisiminuuttinen nostamaan verenpaineeni vamaan raskausmyrkytyslukemiin. Toinen puhui aidasta ja toinen aidan seipäästä, mutta kukaan ei lopulta sanonut mitään. Ainoa järkevä tyyppi oli Lääkäriliiton toiminnanjohtaja, joka kiteytti, että virhe on tapahtunut, ja jatkossa on toimittava niin, ettei tällaisia virheitä enää voi päästä käymään. Kaikki loput keskusteluun osallistujat syyllistivät kuka milloin ketäkin, ja osansa sai aika monta viatonta puurtajaa.

Mutta se tässä päivässä oli hyvää, että yhteiskunta kustansi ilmaisen influenssarokotteen, jonka sai kävellä noutamaan kivassa auringonpaisteessa.  Hyvää oli myös miehen tekemä iltapalasalaatti, jäätelöannos sekä tenttiinlukua varten tehdyt popcornit ja lisäksi se, että ensimmäinen lukija blogilleni ilmoittautui!

Mikä sinun päivässäsi oli hyvää?