sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Ja taas mentiin..

Kyllä nyt pienen ihmisen psyykettä koetellaan. Aamulehti uutisoi artikkelissaan "entistä useamman nuoren lääkärin kärsivän huumeongelmasta". Mietin aluksi, pitäisikö tällaisen paskajournalismin leviämistä edesauttaa lainkaan, mutta koska koko uutinen on tarkoitushakuista scheissea, on sen teilaaminen edes jollain julkisella foorumilla jopa välttämätöntä - varsinkin, kun Aamulehden sivuilla eivät kommenttiani juttuun suostu julkaisemaan.

Jutussa mainitaan, että "lääkärien toimintakiellot liittyvät yleensä päihteisiin tai psyykkisiin ongelmiin. Valviran tilastoissa ei ole eritelty tarkemmin kiellon syytä, joten päihdeongelmaisten lukumäärä jää arvoitukseksi. Kielto harjoittaa ammattia annettiin 15 lääkärille viime vuonna. Tänä vuonna ammattioikeutensa on menettänyt jo 14 lääkäriä. Vuonna 2009 kiellon sai seitsemän lääkäriä." Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

Suomessa on 24 502 laillistettua lääkäriä vuonna 2011. Lisäksi rajoitetusti työskentelemään oikeutettuja on reilu tuhat, ja tähän ryhmään kuuluvat siis lähinnä viidennen ja kuudennen vuosikurssin kandidaatit. Jos unohdetaan nämä tuhat kandidaattia ja lasketaan mukaan vain laillistetut lääkärit, 24 502 kappaletta, tarkoittaa 14 lääkärin ammatioikeuden menettäminen 0,00057 prosenttia eli 5,7 promillea koko lääkärikunnasta. Kaikki näistäkään eivät varmasti ole huumeidenkäyttäjiä, vaan mukaan mahtuu muista terveydellisistä syistä toimintaoikeutensa menettäneitä. Joten mitä helvetin paskaa Aamulehti haluaa jutullaan oikein viestittää????? Olisi myös mukava nähdä vastaava tilasto toimittajien päihdeongelmista - voisin kuvitella, että lääkäreiden luvut kalpenevat toimittajien rinnalla.

Ja kyllä, olen sitä mieltä, että jokainen päihdeongelmainen tässä maassa on liikaa, edusti hän sitten mitä ammattikuntaa tahansa, mutta jotain rotia tähän lääkärivihamieliseen uutisointiin pitäisi saada. Terveisiä vaan Aamulehden ja kaikkien muidenkin medioiden (Hesari ei jää kyllä kakkoseksi) edustajille, jos tätä satutte lukemaan!

No, mikä sitten oli hyvää? Taidanpa summata eilisen ja tämän päivän asiat samaan postaukseen, niin tulee vähän enemmän ja iloisempaa luettavaa.

Eilen oli täydellinen vapaapäivä, joka käsitti heräteostosten tekoa rättirintamalla. Kaikille odottaville tiedoksi: Gina Tricot on kyllä paras mammavaatekauppa, mitä on olemassa! Mikään ei maksa suunnilleen mitään, ja niitä pitkänmallisia trikoopaitoja voi kuvitella käyttävänsä vielä synnytyksen jälkeenkin. 36 eurolla tarttui mukaan jos jonkinlaisia rätei ja lumpui. Kyllä kelpaa mahan taas kasvaa!

Shoppailun lomassa ehdin kahvitella pitkän tovin muuan kaverini kanssa, mikä oli kivaa vaihtelua. Aivan liian harvoin tulee ehdittyä kahville mihinkään, vaan elämä pyörii välillä koti - koulu - satunnainen työpaikka. Kyllästyin myös maksalaatikkomeininkiin, ja päätin tehdä blinejä, vaikka olinkin yksin (tai kaksin) kotona miehen ollessa maailmalla. Kyllä kannatti! Niistä riitti vielä aamiaiseksikin. Mmm mmm mmm.

Blinirääppeiden lisäksi tässä aamussa on ollut hyvää ihana auringonpaiste (josta en kyllä valitettavasti taida ehtiä ulos nauttimaan) ja rauhassa luettu Hesari kera itse tehdyn latten. Toki latte on saatu aikaan vain mutteripannulla ja harhaoppisesti maitovaahdotinvispilää käyttäen, ja suhteetkin ovat varmaan tosiharrastajan mielestä ihan päin persettä, mutta minulle kelpasi.



                                           Eilisen illan tähteet.



                                                        Tee-se-itse-latte ja karpalo-valkosuklaacookie (Rainbow).



Itse asiassa eilisestä blini-illallisesta innostuneena voisinkin jakaa odottajalle sopivan blinivinkin (kun tätä blogia myös raskausblogina kerran mainostan). Itse olen ainakin tuskastellut, kun niin moni hyväksi havaittu ruoka on joutunut pannaan listeriariskin vuoksi. Pahimmin tämä rajoite on iskenyt juuri blineihin (mäti, graavi- ja kylmäsavulohi sekä kuohuviini) sekä sushiin (raaka kala), mutta olen kehitellyt omia kompromissifyllinkejä molempiin, jolloin kyseisiä nautintoja ei tarvitse laittaa kokonaan jäähylle. Toki blinit kylmäsavulohella ja mädillä yhdistettynä kuohuviinihiprakkaan ovat parasta, mitä on, mutta itse tehty sienisalaatti, lämminsavulohitäyte ja alkoholiton Nikolai ajavat asian paremman puutteessa. Tässä siis korvikeohjeeni:

Blinitaikina
1 prk kermaviiliä
15 g hiivaa
1 tl sokeria
2 dl tattarijauhoja
1 dl kuumaa maitoa
1 rkl voisulaa
1 tl suolaa
1 keltuainen
1 valkuainen kovaksi vaahdotettuna

1. lämmitä kermaviili kädenlämpöiseksi ja murenna siihen hiiva, lisää sokeri ja tattarijauhot
2. anna kohota, ylärajaa ei ole, mutta käytännössä on havaittu, että tunti riittää
3. sekoita joukkoon loput aineet, vaahdotettu valkuainen viimeisenä
4. paista valurautapannulla (lettupannu käy hyvin) voissa, tarjoile lämpimänä

Sienisalaatti
1 prk kermaviiliä
1 pieni säilykepurkki suolasieniä, tai jos on siunattu kotitekoisilla, niin ehkä n. 2dl?
n. puolikas punasipuli silputtuna
(suolaa)
mustapippuria

1. sekoita ainekset
2. mausta maun mukaan
3. anna seistä jääkaapissa sen aikaa, että blinit on paistettu


Lämminsavulohitäyte
Lämminsavulohta kalatiskiltä (vakuumipakkaukset on pannassa, u know)
1 prk smetanaa
hienoa punasipulisilppua
mustapippuria


1. lado mielen mukaan blinin päälle


Että tällaisilla ohjeilla sitä on sitkuteltu tähän asti. Vielä olisi muutama kuukausi kärvisteltävänä korvikeruuilla, ja sitten toivottavasti pääsen taas oikean elämän makuun.

Ps. lähden seuraavaksi neljäksi päiväksi muutaman sadan kilometrin päähän töihin, joten jos blogirintamalla on hiljaista, se johtunee siitä.

1 kommentti:

  1. Vaikket kysykään mitä tässä päivässä oli hyvää niin vastaanpa kuitenkin: puolivuotta suunnittelemalleni peliohjelmointikurssille ilmoittautui ensimmäiset halukkaat!

    VastaaPoista