Jos luulet, että tämä postaus sisältää kuivaa puhetta jo farssiksi muodostuneesta sote-uudistuksesta, olet väärässä. Aion ihan vaan avautua.
Kuten edellisellä kerralla (josta on taas sikana aikaa, pahoittelen) lupasin, olen yrittänyt suhtautua positiivisesti terveyskeskustyöhön ja kas kummaa, olenkin ihan aidosti tykännyt siitä! Kaksi kuukautta vuoroviikkoista kotiäitiyttä ja terveyskeskuslääkäriyttä on takana, ja työstä sinänsä minulla ei ole valittamista. Paljon on vuodessa muuttunut ja pelkästään parempaan suuntaan. Siis ydintyön osalta.
Mutta ai jumalauta sitten se kaikki muu.
Aina mietitään, mihin raha terveydenhuollossa uppoaa. Syyttävä sormi osoittaa vuorotellen Lääkäriliittoa, keikkafirmoja, liian "pieniä" lääkäreiden koulutusmääriä, hallitusta, oppositiota, yhteiskuntaa ja yksilöä, joka ei pidä huolta terveydestään, vanhuksia, eläkeläisiä, työttömiä ja työterveyshuoltoa. Voin kertoa, että ei pidä paikkaansa (paitsi ehkä välillisesti hallituksen ja opposition ja yhteiskunnan osalta, koska joku urpohan tuosta seuraavaksi kertomastanikin on ollut päättämässä).
Raha uppoaa projekteihin, työryhmiin, työryhmien valmisteleviin työryhmiin, osa-aluejohtajiin, johtajiin ja johtajien johtajiin, thl:n milloin mihinkin pelleilyihin (eli miten käytetään loppukin työaika koodaamiseen, eikä potilaiden hoitamiseen), sataan eri (toimimattomaan) tietojärjestelmään, niiden tietojärjestelmien päivityksiin, jotka tekevät järjestelmistä entistä nihkeämpiä, loppuun asti miettimättömiin uudistuksiin, lainsaadännön (googleta "M1") kiertämiseksi tehtäviin ihmejärjestelyihin ja niin edelleen.
Eräässäkin täysin kuvitteellisessa sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä, jossa satun työskentelemään, on käynnissä jos jonkinlaista projektia, jotka sitovat useamman lääkärin viikkotyöpanoksen. Projektien seurauksena käytännön työ joko hankaloituu, tai sitten muuttuu mahdottomaksi. Projekteja vetävät ihmiset, jotka eivät ole olleet käytännön työhön kosketuksissa vuosikausiin, tai mikä parasta, he ovat konsultteja, jotka työskentelevät normaalisti teollisuuden parissa, ja sitten insinöörin suurella asiantuntemuksella kertovat, että koska tämä toimii autonkokoamislinjalla, toimii tämä myös paikassa, jossa yritetään pelastaa ihmishenkiä.
En lähtökohtaisesti ole herravihaan taipuvainen ihminen, vaan olen sitä mieltä, että hyvä johtaja on palkkansa ansainnut. Sen sijaan huono johtaja saa aikaiseksi paljon huonoa, ja voi pahimmassa tapauksessa ryssiä asiat perinpohjin. Terveydenhuollon ollessa kyseessä huonosta johtamisesta laskun maksaa loppuviimein heikoin lenkki, eli potilas. Näin ei saisi olla, mutta taitaa olla kuitenkin.
