Avaudunpahan taas joutessani..

..kun ei tämä ipanakaan halua syntyä.

Arvon espoolainen kauppatieteiden tohtori Raimo Inkiläinen, toivottavasti luet tämän. Suuressa viisaudessasi kirjoitit tänään Hesarin mielipidepalstalle uuden ja innovatiivisen ratkaisun maaseutua vaivaavaan lääkäripulaan. Ehdotit lääkäreiden pakkosiirtämistä maaseudulle 2-3 vuodeksi, jotta yhteiskunnan ilmaiseksi tarjoama koulutus tulisi kuitattua valtiolle. Tämähän on toki reilua, koska muistit mainita, että lääkäreiden koulutus maksaa yhteiskunnalle kolminkertaisesti kauppatietelijän ja kaksinkertaisesti diplomi-insinöörin koulutukseen nähden. Ja siis kuvitella, "opiskelijoiden yhteiskunnalta saadut tuet ovat kuitenkin samat"! Niin, ja onhan meillä valtion kouluttamat upseerit, jotka on pakkosiirretty töiden perässä jo kautta aikojen!

Hyvä Raimo, meillä lääkiksessä ei valtio tarjoa sen enempää ruokaa, asuntoa kuin päivärahaakaan, toisin kuin näillä upseeritovereilla. Mitä koulutuksen kalleuteen tulee, ensinnäkin toivoisin lähteitä väitteillesi, toiseksi pyytäisin muistuttamaan, että esimerkiksi tanssijoiden tai näyttelijöiden koulutus tulee lääkärin koulutusta kalliimmaksi kuin myös tiettyjen marginaalisten humanististen alojen koulutus, joista yleensä valmistuu työttömäksi (Suomessa on yksi työpaikka mm. estetiikan professorille..). Edelleen, jos lohduttaa, lääketieteen opetuksen kustannusten kasvu ei ole kasvanut missään suhteessa lisättyihin opiskelijamääriin ja suuri osa (itseni mukaanlukien) ei nosta näitä yhteiskunnan tarjoamia tukia kuin ensimmäiset kolme - kolme ja puoli vuotta opiskeluistaan, sillä KELA pitää kyllä huolen siitä, ettei tukikuukausiin ole varaa, jos työskentelee opiskelujen ohella (koskee toki myös muita aloja). Itse olen maksanut nostamani opintotuet valtiolle verotulojen muodossa jo ajat sitten. Näin ollen lääkärit maksavat kyllä työuransa aikana koulutuksensa moninkertaisesti valtiolle jo nykysysteemilläkin, sekä suoraan verotuloina että myös muiden veronmaksajien työkyvyn ylläpitämisenä ja palauttamisena (joo, se on duunin tarkoituskin, I know). Jos tämä nerokas ratkaisusi toisi pitkäaikaisia lääkäreitä syrjäseudulle, se olisi kyllä keksitty jo. Sen sijaan pakkosiirtäminen palauttaisi meidät Neuvostoliiton aikaan, erottaisi perheitä (ei se akateeminen puoliso varmaan töistään kasvukeskuksessa luovu), saisi nuoret lääkärit syrjäytymään ja itsemurhariski kasvaisi entisestään (vastavalmistuneet lääkärit ovat burnoutin partaalla jo muutenkin, koska tk-työ on nykyisellään niin kamalaa).

Mitäs vielä. Lapsivedet eivät menneet näköjään vitutuksesta huolimatta, siitä olen pahoillani. Olisi tämä innovatiivinen ehdotuksesi johtanut sentään johonkin konkreettiseen hyvään. Jos nyt, Raimo, luet tätä, vastaatko vaikka kommenttiboksiin, mitä sinä puolestasi olisit valmis uhraamaan omastasi eläkepommin purkamiseksi? Oletan, että minä ja ahneet opiskelijatoverini olemme sinunkin eläkettäsi maksamassa. Koska jos et mistään aio luopua, niin ovathan syysi "ymmärrettäviä, mutta itsekkäitä".

Nyt tulee jalkahoito tarpeeseen. Ei muuta.

Ei se synny koskaan.

Jaahas. Ensin hirveä toivominen, ettei tämä kaveri ulostaudu, ennen kuin kouluhommat on taputeltu. Nyt kun ne on tehty, ei tyyppi tee elettäkään poistuakseen. Laskettu aika tuli ja meni viisi päivää sitten, ja sen jälkeen onkin lähinnä vain odotettu. Kävin kyllä eilen jeesaamassa kavereita muutossa, mutta portaiden ramppaaminen ja huonekalujen kantaminen eivät hätkähdyttäneet tätä ipanaa suuntaan eikä toiseen. Eihän tässä sinänsä hätää ole, kun vointi on niin hyvä, että muuttaminenkin onnistuu, mutta kyllä tämä jatkuva odottaminen alkaa vähän raastaa. En enää ihmettele yhtään niitä odottajia, jotka ovat ihan hajalla lasketun ajan ohittamisen jälkeen.

On kyllä aina päivisin aikaa surffailla kaiken maailman sivustoilla. Viimeisin inhokkini on www.bebesinfo.fi. Koko sivusto on kirjoitettu joidenkin ns. raskaus-, imetys-, odotus-, mikäliehomeopatiasiantuntijoiden toimesta ns. faktatietoon perustuen, mutta minkäänlaisia lähteitä ei löydy mistään. Erityisesti tykkään tuosta kipulääkeosiosta, jossa epiduraalista on tehty lähestulkoon eutanasiaan verrattava mörkö ja synnytystarinoissa kohdassa "tyytyväinen epiduraaliin" ei yllättäen löydy tarinoita, vaikka kaiken maailman kotisynnytyksistä yms. scheissesta juttua löytyy. Arvostan tuollaisia puolueettomia sivustoja herkille ja haavoittuvaisille, mistään mitään tietämättömille odottajille...not! Ja neuvolakin on alkanut ihan ihmeelliseksi! Neuvolantätini infosi minua, että piikkimattoa ei sitten saa käyttää raskausaikana, koska siitä vapautuu morfiinia. Siis mitä v-i-t-t-u-a? Luulisi, että sentään terveydenhoitajille opetettaisiin jonkinlaista näyttöön perustuvaa suhtautumista asioihin, mutta ei näköjään. Toivottavasti neuvolatätini on iloinen poikkeus kaikkien normaaleiden joukossa. No, siitä nyt riittäisi juttua enemmänkin, mutta ehkä skippaan kuitenkin.

Joo. Olen muuten tuon äsken marmattamani sivuston perusteella ilmeisesti myös altistanut sikiöni kivessyövälle (oli sukupuoli sitten mikä hyvänsä), koska en ole käyttänyt luonnonkosmetiikkaa (lasketaanko Body Shopin vartalovoit??). Että näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa. Helvetti.

Koskahan se syntyy?

Markkinoin tätä blogia raskausblogina(kin), mutten itse asiassa ole juurikaan kirjoittanut mistään raskauteeni liittyvästä, Vauva-lehden dissausta lukuunottamatta.

Kiitos syväreiden (lääketieteen opintojen "gradu", tosin laajuus vain 20-30 op.) ja äitiyslomalla jatkuneen koulunkäynnin, en ole oikein ehtinyt miettiä koko raskautta. Tai tokihan se on mielessä joka päivä, mutta koska mielessä on ollut niin paljon muutakin, ei sille ole tullut yhtä suurta painoarvoa kuin silloin, jos olisin pelkästään äitiyslomaillut jo kuukauden. Näin ollen en lainkaan ihmettele äitejä, jotka ovat lasketun ajan aikoihin aivan täynnä koko raskauttaan ja odottavat vain kärsimättömästi, koska se syntyy.

Itse olen päässyt koko raskauden suhteen aivan naurettavan helpolla. En edelleenkään tunne itseäni erityisen kömpelöksi, minua ei närästä, en paina sataa kiloa ja sormuksetkin mahtuivat nimettömään vielä eiliseen asti. Koko raskauden ajan on ollut pientä yrjöilyä, mutta sekin enemmän mielikuvien kuin varsinaisen pahoinvoinnin provosoimaa (on muuten jännää, kun koirankakan näkeminen tiellä laukaisee oksennusrefleksin, terkut vaan kaikille koirankusettajille, jotka eivät siivoa piskiensä jälkiä!).

Eilen kuitenkin pakkasin sairaalakassin, kun kaverini valisti, että supistusten välissä sen pakkaaminen on kohtalaisen veemäistä hommaa. En sinne kyllä paljoa sisältöä keksinyt - iPadin, kotiintulovaatteet, imetysliivit, liivinsuojuksia, huulirasvan (kuulemma tarpeen), perus kosmetiikat (exl. meikit). Ipanan kotiutumisvaatteet pakkasin jo ehkä viikko sitten samalla, kun pyykkäsin vauvanvaatteet hyllyyn laitettavaksi. Että ilmeisesti tässä jonkinlaista raskaushormonien hyrräämistä on kuitenkin ilmassa! Lasketaankohan siihen myös eilinen petivaatteiden tuuletus raikkaassa -25°C:ssä?

Nyt alkoi kyllä hieman myös jännittää lasketun ajan ollessa ylihuomenna. Lueskelin nimittäin, että raskauden jatkuminen lasketun ajan jälkeen lisää päivä päivältä synnytyskomplikaatioiden määrää. Valtaosa komplikaatioista kylläkin selittyi sikiön suurella koolla, joten siitä tämän ipanamme (viime tiistaina ultrassa painoarvio 2930g) osalta ei toistaiseksi tarvitse huolehtia. Olisihan se kiva, jos tämä syntyisi omia aikojaan, eikä tarvittaisi mitään yliaikasuuskäyntejä äitipolilla, mahdollisista osastokäynnistyksistä tai sektioista puhumattakaan. Tämä nyt kuitenkin on asia, jolle en itse voi yhtään mitään, ja sekös vähän hassulta tuntuukin, kun yleensä olen tottunut suunnittelemaan kaiken varsin jämptisti, ja toistaiseksi suunnitelmat ovat ihmeen hyvin toteutuneetkin.

Ehkä ärsyttävintä onkin, kun ei tosiaan voi suunnitella yhtään mitään. Mietin mm., menisikö tänä iltana leffaan miehen kanssa, mutta koska liput pitää Finnkinolla maksaa etukäteen, en halua ottaa sitä riskiä, että lähtisinkin synnyttämään ja ne jäisivät käyttämättä. Minulla olisi myös lahjakortti kosmetologille (kiitos, anoppi! :) ), mutten viitsi varata sinne aikaa, koska en koskaan tiedä, olenko tuolloin synnyttämässä. Kavereiden kanssa sentään voi sopia treffejä, koska ne voi tarvittaessa helposti perua. Siksi olenkin vain lusinut himassa ja harrastanut kansalaisaktivismia (eli kirjoittanut yhden mielipidekirjoituksen Hesariin, katsotaan, julkaistaanko sitä ikinä), sillä kaikki kivat blogitkin tuntuu olevan koluttu, syvärit aika pitkälti kirjoitettu ja pyykkikorissakaan ei tunnu olevan pestävää.

Imuroinnissa kyllä menee raja - sitä hommaa vihaan sen verran, että se saa edelleenkin jäädä miehelle.

Mielenosoitus ja vaikka mitä!

Pääsin kuin pääsinkin osoittamaan vielä mieltä opiskeluaikanani, ja vielä kaikkine mahoineni! Kaikenlainen kansalaisaktivismi kai nykyajan opiskelijoiden keskuudessa on vähentynyt verrattuna kultaiseen 60- tai 70-lukuun, tai ainakin siirtynyt enemmän sosiaaliseen mediaan, mutta tänään kuitenkin kaikilla lääkispaikkakunnilla järjestettiin mielenosoitus resurssien turvaamiseksi lääkärikoulutuksessa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on siis suuressa viisaudessaan päättänyt lisätä lääkäreiden koulutusmääriä, mutta nollalla lisärahalla, ja sitä tässä vastustettiin. Tämä koko leikkihän on vain nykyisen opetusministerimme poliittisten irtopisteiden kalastelua, koska Sosiaali- ja terveysministeriö on ilmoittanut, ettei laskelmien perusteella lääkärien lisäkoulutukselle ole tarvetta.

No anyway, me opiskeijat olimme barrikadeilla vain ja ainoastaan koulutuksen laadun turvaamiseksi, sillä nyt jo käsitteellä "pienryhmä" tarkoitetaan 10-12 ihmistä, eli about saman verran kuin ala-asteella luokallani oli oppilaita. Nykyisen opetusministerin suunnitelmilla pienryhmäopetuksista jouduttaisiin karsimaan todennäköisesti hyvin kovalla kädellä ja tuloksena olisi paskoja lääkäreitä. Saas nähdä, kuinka käy!


Ja sitten muihin aiheisiin.

Eräs kaverini (sori anonyymi E, jos luet tätä :D ) teki autolla-ajoreissun Lappiin. Nimittäin lentokoneella. Nimittäin Helsingin kautta lentäen (kun ei täältä suoriakaan lentoja Kittilään mene). Ja miten autolla ajo tähän sitten liittyy? Noh, kyseessä oli kaikille Suomen audimiehille suunnattu tapahtuma, jossa audimiehet ympäri Suomen lensivät Lappiin yhdeksi päiväksi ajamaan pillurallia Muonion jäälle. Luonnollisesti Audit olivat jotain erikoismunanjatkeita, jollaisia ei Suomesta löydy, joten ne oli pitänyt röijätä paikalle niinkin läheltä kuin Saksasta. Ja ilmeisesti tarkoitus oli palauttaa ne sinne Saksaan tämän testosteronihöyrytapahtuman päätteeksi, sillä kuka nyt Suomessa kyseisiä erikoismalleja haluaisi ostaa, varsinkaan valmiiksi rällättyinä. Että onnea vaan Audi! Mielestäni kyseiset autot ylihintaisine huoltoineen ja muine typerine kuluineen ovat olleet tähänkin asti turhakkeita sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta varsinkin kyseisen markkinointi-/ munankasvatus-/ elvistely-/ mikälietapahtuman seurauksena meidän perheessä ajetaan Volkkarilla jatkossakin.

Ja kertakäyttövaippojen käytöstä en aio potea huonoa ekologista omaatuntoa.

Ei muuta.

Ihan sellaista vaan..

.. että meillä kokattiin tänään kuusi tuntia. Ja jälki oli sen mukaista. Ja Glorian Ruoka&Viinille tiedoksi, ettei ne gruyere-raviolit sipuliliemessä nyt niin vitun ihmeellisiä olleet.

Hyvää tässä päivässä oli se, että meillä on tiskikone.

Sweet harmony.

Loma sopii minulle. Viimeiset neljä päivää (perjantaista maanantaihin) olen viettänyt äitiyslomaa as it should be: löhöillyt sohvalla, neulonut vauvalle torkkupeittoa (kyllä, minä olen ryhtynyt neulojaksi!), tutustunut moneen uuteen, kiinnostavaan blogiin (kiitos Char, Coco sekä Katja), kyläillyt muutamankin ystäväni luona ja ennen kaikkea yrittänyt unohtaa kaiken lääketieteeseen liittyvän. Erityisesti viimeisin näistä on lisännyt sitä sisäistä hyvinvointia, johon postauksen otsikkokin viittaa.

Vaikka vihaankin opiskelupaikkakuntaani yleisesti ottaen ns. helvetisti, täällä on välillä ihan nättiä. Vaikkakin -28,5 C° at the moment.

Kunnes tänään sitten kävin psykiatrian harkassa. Heti alkuun opettaja ilmoitti, että jatkossa kyseisen harkan kaltaisista pienryhmäopetuksista (8-10 henkilöä) luovutaan, koska eräs Suomen tämän hetken tyhmimmistä päättäjistä on päättänyt lisätä koulutusmääriä (muistaakseni) 160 henkilöllä, joista 30 tulisi omalle opiskelupaikkakunnalleni. Senttiäkään lisää rahaa ei ole luvassa, joten tällä hetkellä erinomainen, tosin jo käytössä olevien resurssien äärirajoilla toimiva lääketieteen opetus jouduttaneen romuttamaan täysin ja ilmeisesti jatkossa toteuttamaan opetus kokonaan kirjekurssilla. Noh, heti opetuksen perään, tietysti, eksyin toiselle vaaravyöhykkeelle, Hesarin keskustelupalstalle. Eksyin sinne lähinnä uutisen perusteella, missä peräänkuulutettiin lisärahoitusta lääketieteen tutkimukseen, jotta saavutettu taso saataisiin säilymään jatkossakin. Eipä keskustelupalstalla tälläkään kertaa keskusteltu varsinaisesta uutisesta, vaan siitä, miten ratkaisu koko maailman kaikkiin ongelmiin olisi kouluttaa lisää lääkäreitä (sillä oletuksella, että myös koulutuksen rahoitus lisääntyy, as if), pakottaa lääkärit perähikiälle loppuelämäkseen, laskea lääkäreiden palkkoja sadalla prosentilla ynnä muuta sellaista (todennäköisesti itse terveydenhuoltopalveluita raskaalla kädellä kuormittavien) selkeästi mistään mitään tietämättömien urpojen nillitystä. Harmonia oli tipotiessään.

Tästä päästäänkin aiheeseen, josta eräs lukijoistani (jee, minulla on sellaisia!!) toivoi minulta kirjoitusta: miksi päätin ryhtyä lääkäriksi?

Noh, alkuperäinen ajatukseni kolmevuotiaana oli ryhtyä sairaanhoitaja-lentokapteeniksi. Kuitenkin pelkäsin lentämistä ja kolmivuotiaan kapasiteetillani päättelin, ettei näin ollen lentäjän ammatti välttämättä olisi se fiksuin. Sitten ajattelin, että pitäisi siis olla työ, jossa yhdistyvät lentäjän vastuu (ja status, en tod. tajua, miten kolmivuotias voi edes ajatella noin!:D) ja jollakin lailla sairaanhoitajan duunit (tietämättä aiheesta sen enempää silloin), ja loogisen päättelyni tulos oli tietenkin lääkäri. Jollakin tavalla fakkiuduin tähän ajatukseen jo kolmivuotiaana ja sukulaisten painostuksesta muuhun ja omista vaihtoehtoisista suunnitelmistani (sisustussuunnittelija, juristi, näyttelijä, ensimmäinen naispresidentti) huolimatta jäi lääkärin ammatti ainoaksi realistiseksi ja kiinnostavaksi vaihtoehdoksi. Olin myös melkoinen maailmanparantajahippi yläasteella ja lisäksi erään lähiomaiseni kuolema syöpäsairauteen hyvin nuorella iällä olivat varmasti tukemassa tätä ratkaisua.

Tämän kirjoituksen alussa totesin,  että erityisesti kaiken lääketieteeseen liittyvän unohtaminen on parantanut fiiliksiäni ja ollut tervetullutta. Tarkoittaako se siis, että lääkäriksi ryhtyminen kaduttaa? No ei helvetissä. En edelleenkään voisi kuvitella tekeväni mitään muuta; lääketiede on parhaimmillaan salapoliisityötä, arvoitusten ratkomista, kanssakäymistä (mukavien) ihmisten kanssa, onnistumisen kokemuksia ja puhdasta työn iloa. Sen sijaan monet lääketieteeseen liittyvät käytännön asiat vituttavat, surettavat, suututtavat, turhauttavat, ahdistavat ja saavat miettimään, mitä helvetin järkeä oli kuluttaa kuusi vuotta (and counting) elämästään moisen roskan opetteluun. Tällä tarkoitan turhaa byrokratiaa, ikäviä asenteita, julkista kirjoittelua, julkista päätöksentekoa, tietojärjestelmiä, resurssipulaa, kiirettä, väsymystä, sitä, että kaikkiin nykyihmisen ongelmiin haetaan jotain diagnoosia, vaikka todellinen syy on aivan muu kuin lääketieteellinen... Got it?

Joten loma sopii minulle. Vauvankin saavuttua voin vaipanvaihdon, tissitaisteluiden ja valvomisen lisäksi satunnaisesti keskittyä myös sisustushaaveiluihin, muotiin, kivan kevyisiin blogeihin ja kaikkeen muuhunkin sellaiseen itselleni normaaliin, johon ei kaiken työkiireen keskellä ole riittänyt aikaa, tai ainakaan energiaa. Ja tämän tulevan puolen vuoden aikana voisin opetella estämään pääsyni kaiken maailman idioottien kansoittamille keskustelupalstoille, koska ne eivät sisäistä harmoniaani ainakaan lisää.

Voihan Vauva!

Jo aiemmin lupailin, että seuraavana on vuorossa Vauva-lehden haukkuminen. Olen suunnitellut tätä postausta jo tovin, mutten ole päässyt sopivaan hurmosmoodiin kyseisen postauksen tekemiseksi, joten olen siirtänyt kirjoitusta aina vain tulevaisuuteen.

Tilasin Vauva-lehden näytenumeron joskus marraskuussa, ja sain näytteeksi numeron 12/2011. Kuvittelin, että alan tilaamaan tätä lehteä, mutta onneksi vastoin normaalia käytöstäni päätin tutustua ennen tilauksen tekemistä kyseiseen aviisiin.

Siis OMG, mitä scheissea! Nyt täytyy miettiä hyvin tarkkaan, miten ja kuinka paljon solvaan lehdessä haastateltuja ihmisiä, kun he ovat kuitenkin ilmeisesti ihan olemassa olevia henkilöitä, eivätkä mielikuvitustyyppejä (harmi sinänsä).

Ensimmäisenä silmiini pomppaa sivulta 38 juttu, jossa Tuomas Enbuske (mielestäni kohtuu viisas mies) ja joku anonyymi ekoisi keskustelevat vanhemmuuden aatteista. Tämä anonyymiksi jätettävä keskustelun vastapuoli ilmoittaa heti haastattelun alussa, ettei aio ilmoittaa lapsensa sukupuolta, koska "kyse ei ole tytöstä tai pojasta vaan ensisijaisesti vauvasta". Sori nyt vaan, mutta biologia tekee meistä tyttöjä ja poikia (paskan tuurin käydessä hermafrodiitteja), eikä se ole mikään arvo- tai valintakysymys. Kauheen kiva sille lapselle sitten taaperoiässä, kun sen kaikki kaverit tietää, onko ne tyttöjä vai poikia, mutta tämä yksi sankari ei ole eri sukupuolista koskaan kuullutkaan. Tietenkään tämä sukupuoleton ihmislapsi ei myöskään perheessään altistu tutin käytölle, koska "sen käyttö on lapsen ilmaisun tukahduttamista". Itse olen tavannut varsin monia lapsia, jotka sylkäisevät tutin suustaan, jos eivät sitä halua syödä. Kai se on ilmaisua sekin? En itsekään ole omalle lapselleni tuttia vielä hommannut, vaan katson ensin, onko sille ylipäänsä tarvetta. Jos tutti tämän tulevan ipanani sitten onnelliseksi tekee, niin en kyllä usko, että hänen ilmaisunvapautensa tutin lutkuttamisesta tulee kärsimään. Ja toisin kuin ekoisin kotona, meillä ipana tulee kyllä nukkumaan häkkisängyssään (ensimmäiset kuukaudet perintökehdossaan), eikä perhepedissä ihan vain siksi, ettemme halua altistaa häntä kätkytkuolemalle.

No joo, olihan tuossa haastattelussa tällä anonyymilla ekoisillä ihan kauniitakin ajatuksia mm. yhdenvertaisuudesta lasten hoidossa ja niin edelleen, mutta pitääkö kaikki vetää aina niin överiksi? Onnittelen kyllä heidän koko perhettään siitä, etteivät sentään päätyneet kotisynnytykseen luonnonmukaisen synnytyksen toiveissaan, kun jutusta saa sellaisen kuvan, että homma olisi kotona voinut päättyä ikävästikin.

Heti pari aukeamaa ensimmäisen tunteita herättäneen jutun jälkeen on haastattelu kahdesta äidistä, jotka tilittävät tuntemuksiaan äitiydestä. Juttu on sinänsä ihan ok ja tuo ajattelemisen aihetta itsellenikin, koska olen jotenkin ajatellut, ettei äitiys nyt niin paljon voi elämääni tai persoonaani muuttaa (ilmeisesti olen onnellisen väärässä?). Kuitenkin kun akateemisesti koulutettu, sinänsä ilmeisesti ihan älykäs nainen kertoo kirkkain silmin, ettei vauvan takia ole päässyt kolmeen vuorokauteen suihkuun, niin ihan rehellisesti voin kyllä sanoa, että turha siitä on sitä vauvaa syyttää.

Yhdessä jutussa kirjoitetaan maalaisperheestä, jossa toinen vanhemmista opiskelee. Jutussa kerrotaan, että "päivä on poikkeuksellinen, sillä Elli (6kk) on ensimmäistä kertaa yli kolme tuntia ilman mahdollisuuttakaan tissiin". Voi ei, nyt se varmaan kuolee nälkään. Varsinkin kun WHO:n suosituksen mukaan tässä vaiheessa pitäisi antaa jo kiinteitäkin, jos nyt ei halua kaikkia maailman allergioita lapselleen. Ok, tuo oli hyvin irrallinen lause jutusta kokonaisuudessaan, mutta vituttaa, kun rivien väliin tungetaan joka juttuun jotain viitteitä jostain helvetin superäitiydestä ja siitä, miten naisella ei lapsensaannin jälkeen saisi olla mitään omaa elämää ainakaan ensimmäiseen kymmeneen vuoteen. Tiedoksi lastensuojeluviranomaisille ja kaikille muillekin - kurssillamme on valmistujaisjuhlat 28.4. ipanamme ollessa n. 2 kuukautta ja siiheksi on mummo tilattu hoitoreissulle, kun tämä mutsi aikoo vetää kuohuviinihiprakat!

Sokerina pohjalla oli vielä juttu naisesta, joka vaati saada sektion periaatteellisista syistä. Siis WTF, äidillä on periaate, että hän haluaa sektion, riskeistä viis. Ihan sama, altistuuko lapsi tulevassa elämässään tulehduksellisille suolistosairauksille tai muille autoimmuunischeisseille, kunhan mutsi saa pitää kiinni periaatteistaan? Jutussa nainen myös kertoi kokeneensa, että ensimmäisessä (alatie-) synnytyksessään koki menettäneensä jotain lapsensa ensihetkistä, koska oli itse niin sumussa synnyttämisen jälkeen. Sektiossahan äiti pääseekin heräämöstä käsin ja kaikkine leikkaussalimanöövereineen tosi hyvin kiinni vauvan ensihetkiin - isä ja kätilöhän vievät lapsen aika hiton kauaksi äidin luota pitkäksi aikaa.

Taivas varjele, mitä täältä vielä tulisi, jos jatkaisin tästä aiheesta kirjoittamista yhtään pidemmälle. Ehkä on hyvä loppuun todeta, että meikäläinen on ehdottomasti Glorian ja sisustuslehtien lukija-ainesta, ja Vauva-lehdet sun muut superäitiysraamatut voi jättää niille, ketkä kokevat niitä enemmän tarvitsevansa.