lauantai 18. helmikuuta 2012

Ei se synny koskaan.

Jaahas. Ensin hirveä toivominen, ettei tämä kaveri ulostaudu, ennen kuin kouluhommat on taputeltu. Nyt kun ne on tehty, ei tyyppi tee elettäkään poistuakseen. Laskettu aika tuli ja meni viisi päivää sitten, ja sen jälkeen onkin lähinnä vain odotettu. Kävin kyllä eilen jeesaamassa kavereita muutossa, mutta portaiden ramppaaminen ja huonekalujen kantaminen eivät hätkähdyttäneet tätä ipanaa suuntaan eikä toiseen. Eihän tässä sinänsä hätää ole, kun vointi on niin hyvä, että muuttaminenkin onnistuu, mutta kyllä tämä jatkuva odottaminen alkaa vähän raastaa. En enää ihmettele yhtään niitä odottajia, jotka ovat ihan hajalla lasketun ajan ohittamisen jälkeen.

On kyllä aina päivisin aikaa surffailla kaiken maailman sivustoilla. Viimeisin inhokkini on www.bebesinfo.fi. Koko sivusto on kirjoitettu joidenkin ns. raskaus-, imetys-, odotus-, mikäliehomeopatiasiantuntijoiden toimesta ns. faktatietoon perustuen, mutta minkäänlaisia lähteitä ei löydy mistään. Erityisesti tykkään tuosta kipulääkeosiosta, jossa epiduraalista on tehty lähestulkoon eutanasiaan verrattava mörkö ja synnytystarinoissa kohdassa "tyytyväinen epiduraaliin" ei yllättäen löydy tarinoita, vaikka kaiken maailman kotisynnytyksistä yms. scheissesta juttua löytyy. Arvostan tuollaisia puolueettomia sivustoja herkille ja haavoittuvaisille, mistään mitään tietämättömille odottajille...not! Ja neuvolakin on alkanut ihan ihmeelliseksi! Neuvolantätini infosi minua, että piikkimattoa ei sitten saa käyttää raskausaikana, koska siitä vapautuu morfiinia. Siis mitä v-i-t-t-u-a? Luulisi, että sentään terveydenhoitajille opetettaisiin jonkinlaista näyttöön perustuvaa suhtautumista asioihin, mutta ei näköjään. Toivottavasti neuvolatätini on iloinen poikkeus kaikkien normaaleiden joukossa. No, siitä nyt riittäisi juttua enemmänkin, mutta ehkä skippaan kuitenkin.

Joo. Olen muuten tuon äsken marmattamani sivuston perusteella ilmeisesti myös altistanut sikiöni kivessyövälle (oli sukupuoli sitten mikä hyvänsä), koska en ole käyttänyt luonnonkosmetiikkaa (lasketaanko Body Shopin vartalovoit??). Että näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa. Helvetti.

2 kommenttia:

  1. Haha, samaa olen ajatellut noista Bebesin hurmosteluista. Tosin pitää myöntää, että itsekin joissain epätoivoisissa hormonihuuruissa ja synnytyspohdinnoissa joskus aina pohdin, pitäisikö oikeasti koettaa vaan laulaa kipulääkkeiden ja puudutteiden sijaan. Juuei, enpä usko.

    VastaaPoista
  2. Joo, ainahan kaikkea voi kokeilla, saa sen epiduraalin yleensä hieman myöhemminkin :P

    VastaaPoista