Markkinoin tätä blogia raskausblogina(kin), mutten itse asiassa ole juurikaan kirjoittanut mistään raskauteeni liittyvästä, Vauva-lehden dissausta lukuunottamatta.
Kiitos syväreiden (lääketieteen opintojen "gradu", tosin laajuus vain 20-30 op.) ja äitiyslomalla jatkuneen koulunkäynnin, en ole oikein ehtinyt miettiä koko raskautta. Tai tokihan se on mielessä joka päivä, mutta koska mielessä on ollut niin paljon muutakin, ei sille ole tullut yhtä suurta painoarvoa kuin silloin, jos olisin pelkästään äitiyslomaillut jo kuukauden. Näin ollen en lainkaan ihmettele äitejä, jotka ovat lasketun ajan aikoihin aivan täynnä koko raskauttaan ja odottavat vain kärsimättömästi, koska se syntyy.
Itse olen päässyt koko raskauden suhteen aivan naurettavan helpolla. En edelleenkään tunne itseäni erityisen kömpelöksi, minua ei närästä, en paina sataa kiloa ja sormuksetkin mahtuivat nimettömään vielä eiliseen asti. Koko raskauden ajan on ollut pientä yrjöilyä, mutta sekin enemmän mielikuvien kuin varsinaisen pahoinvoinnin provosoimaa (on muuten jännää, kun koirankakan näkeminen tiellä laukaisee oksennusrefleksin, terkut vaan kaikille koirankusettajille, jotka eivät siivoa piskiensä jälkiä!).
Eilen kuitenkin pakkasin sairaalakassin, kun kaverini valisti, että supistusten välissä sen pakkaaminen on kohtalaisen veemäistä hommaa. En sinne kyllä paljoa sisältöä keksinyt - iPadin, kotiintulovaatteet, imetysliivit, liivinsuojuksia, huulirasvan (kuulemma tarpeen), perus kosmetiikat (exl. meikit). Ipanan kotiutumisvaatteet pakkasin jo ehkä viikko sitten samalla, kun pyykkäsin vauvanvaatteet hyllyyn laitettavaksi. Että ilmeisesti tässä jonkinlaista raskaushormonien hyrräämistä on kuitenkin ilmassa! Lasketaankohan siihen myös eilinen petivaatteiden tuuletus raikkaassa -25°C:ssä?
Nyt alkoi kyllä hieman myös jännittää lasketun ajan ollessa ylihuomenna. Lueskelin nimittäin, että raskauden jatkuminen lasketun ajan jälkeen lisää päivä päivältä synnytyskomplikaatioiden määrää. Valtaosa komplikaatioista kylläkin selittyi sikiön suurella koolla, joten siitä tämän ipanamme (viime tiistaina ultrassa painoarvio 2930g) osalta ei toistaiseksi tarvitse huolehtia. Olisihan se kiva, jos tämä syntyisi omia aikojaan, eikä tarvittaisi mitään yliaikasuuskäyntejä äitipolilla, mahdollisista osastokäynnistyksistä tai sektioista puhumattakaan. Tämä nyt kuitenkin on asia, jolle en itse voi yhtään mitään, ja sekös vähän hassulta tuntuukin, kun yleensä olen tottunut suunnittelemaan kaiken varsin jämptisti, ja toistaiseksi suunnitelmat ovat ihmeen hyvin toteutuneetkin.
Ehkä ärsyttävintä onkin, kun ei tosiaan voi suunnitella yhtään mitään. Mietin mm., menisikö tänä iltana leffaan miehen kanssa, mutta koska liput pitää Finnkinolla maksaa etukäteen, en halua ottaa sitä riskiä, että lähtisinkin synnyttämään ja ne jäisivät käyttämättä. Minulla olisi myös lahjakortti kosmetologille (kiitos, anoppi! :) ), mutten viitsi varata sinne aikaa, koska en koskaan tiedä, olenko tuolloin synnyttämässä. Kavereiden kanssa sentään voi sopia treffejä, koska ne voi tarvittaessa helposti perua. Siksi olenkin vain lusinut himassa ja harrastanut kansalaisaktivismia (eli kirjoittanut yhden mielipidekirjoituksen Hesariin, katsotaan, julkaistaanko sitä ikinä), sillä kaikki kivat blogitkin tuntuu olevan koluttu, syvärit aika pitkälti kirjoitettu ja pyykkikorissakaan ei tunnu olevan pestävää.
Imuroinnissa kyllä menee raja - sitä hommaa vihaan sen verran, että se saa edelleenkin jäädä miehelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti