Niin siinä sitten kävi, että maailmanympärimatkoista ja yhdestä vauvasta huolimatta minäkin valmistuin. Oli kyllä luojan lykky, että tentit hoidin alta pois jo keväällä ennen tätä äitiyskoomaa. Nimittäin muuten olisi homma lykkääntynyt vielä tovilla.
Oli se melkoisen hassu fiilis käydä pokkaamassa tutkintotodistus opintosihteeriltä. 23 vuotta sitten ilmoitin ryhtyväni isona lääkäriksi, tietämättä yhtään, mitä se tarkoittaa, ja nyt sitä sitten ollaan lääkäreitä. Tämä unelma-ammatin saavuttaminen oikeastaan kuvastaa elämänasennettani muutenkin: teen yleensä kauaskantoisia suunnitelmia, jotka pyrin toteuttamaan vaikka läpi harmaan kiven. Toki kaikkea ei voi elämässä suunnitella, ja joskus matkalle sattuu ikäviäkin yllätyksiä, mutta hämmentävän paljon elämäänsä voi kyllä vaikuttaa. No niin, se siitä paatoksesta.
Kun tämä pahin äitiyskooma näyttää nyt ainakin hetkellisesti helpottaneen, niin mieleeni on hiipinyt myös ajatus tulevasta töihinpaluusta. Äitiyslomaa - tai siis vanhempainrahakautta - on jäljellä vieä kuukauden päivät, ja sen jälkeen heittäydyn kahdeksi viikoksi työttömäksi hoitelemaan muuttojuttuja. Pari päivystystä on henkensä pitimiksi kuitenkin marraskuussakin tehtävä, huvitti tai ei.
Jollain kieroutuneella tavalla jopa odotan työnalkua terveyskeskuksessa. Ehkä tätä odotusta hieman vääristää myös muutto takaisin ihmisten ilmoille täältä savolaisten keskeltä ja ihmisten ilmoilla odottava unelma-asunto, mutta siltikin myös työtä odotan innolla. Ehkä osittain siksi, että itse tienattu raha tuntuu aina kivemmalta kuin valtion tukiaiset, mutta ennen kaikkea siksi, että haluan taas päästä ajattelemaan muutakin kuin sopivaa keinoa muiluttaa vauva syömään hartaudella vääntämiäni soseita (ei ole helppoa) tai vauva.fi:n kuumia keskusteluja (ihmiskunnan rappiotilan todellinen syvyys näkyy tuolla palstalla, kuten jo aiemmin todettu). Olen myös hivenen huolissani tieteellisen ajattelukykyni rappiosta. Alan pikkuhiljaa uskoa lifestyle-blogien terveysohjeisiin, ja Gloriasta (tai vastaavasta) lehdestä luettuani tyrnimarjojen hyödyistä, olen hamstrannut kaapit täyteen erinäisiä ylihinnoiteltuja tyrnituotteita. Jos en pian palaa töihin, hommaan varmaan seuraavaksi kanta-asiakaskortin Herbalife-liikkeeseen, vai mitä niitä nyt on.
Terveyskeskustyöllä ei ole lääkäreiden keskuudessa kovin hyvä maine. Muistan itsekin äitiyslomaani edeltäneet puolitoista kuukautta terveyskeskuksessa, ja ihan kamalaahan se oli. Koska lääkärin vastaanottoaikoja ei ollut, kaikki asiat piti suunnilleen hoitaa puhelinajoilla, ja järkikin jo sanoo, ettei se ole mahdollista. Puolet päivästä koostui päivystyksestä, missä hoidettiin kaikkea muuta, paitsi päivystyksellisiä ongelmia. Tämä taas johtui siitä, että koska muutenkaan lääkäriin ei päässyt, niin piti tulla päivystykseen. Mainittakoon nyt sivujuonteena, että tuossa kyseisessä paikassa oli kyllä kaikki terveyskeskuslääkärin virat täynnä, mutta niitä virkoja oli ja on vain aivan auttamattoman vähän. Niinpä, ei aina kaikki ole lääkäreiden vikaa.
No, joka tapauksessa, mietin nyt, että voisin korjata hieman asennettani tuota terveyskeskushommaa kohtaan. Olen kuullut huhuja, että olot olisivat parantuneet tässä kotisluibailuni aikana, mutta kohtahan se nähdään. Olipa tilanne mikä hyvänsä, niin omalla asenteella voi työviihtyvyyteensä ainakin hieman vaikuttaa. Toki ihminen tarvitsee edelleen ruokaa ja vessatauon pysyäkseen järjissään, mutta jos sitä ei ottaisi niin vakavasti kaikkia niitä epälääketieteellisiä ongelmia, joihin terveyskeskustyössä väistämättä päivittäin törmää. Ehkä äitiyden myötä pienimmät asiat ovat muutenkin lakanneet ärsyttämästä, kuten olen tainnut blogissani aiemminkin todeta.
Tänään on tällaisia sinisiä ajatuksia, tulen sitten raportoimaan, mikä se todellisuus on!
Ainiin, en ole pitkään aikaan kertonut, mikä tässä päivässä oli hyvää. Tänään ehdottoman hyvää oli se, ettei reissu ruokaostoksille tulevan ex-kotikaupunkini keskustaan aiheuttanutkaan eksponentiaalista ketutusta, vaan tuli jopa hyvä mieli. Ensiksi nuorehko mieshenkilö auttoi pyytämättä painavan ostoskorin kanssa kaupassa, sitten kaupan kassa kehui ostoskassiani ja kotiin kävellessäni tajusin, ettei kukaan ollut yrittänyt ajaa päälleni koko tunnin mittaisen reissun aikana. Poikkeuksellista!
Hyvää viikonloppua vaan kaikille, tutuille ja tuntemattomille!
Hei onnea doctor!!! :)
VastaaPoista