perjantai 18. toukokuuta 2012

AV-mamma tässä moi!

Ensinnäkin, pahoitteluni kaikille lukijoilleni, joita vielä on jäljellä. Olen pitänyt täyttä blogihiljaisuutta jo kolmatta kuukautta, ja syytän kaikesta lastani, ihanaa, täydellistä miltei kolmikuista pientä tyttöä. Blogin kirjoittaminen tuntuikin yhtäkkiä varsin toissijaiselta kaiken hormonisumun keskellä, mutta näköjään hormonit ovat nyt sen verran laantuneet, että hormonihirviökin kykenee jälleen toimimaan.


Synnytys on sen verran henkilökohtainen juttu, etten sitä lähde tässä nyt sen enempää ruotimaan. Kuitenkin kaikille aiemmin parjaamieni ituhippisivustojen ylläpitäjille tiedoksi (ja miksei asiaa mahdollisesti pohtiville lukijoillekin), että epiduraali on kyllä taivaan lahja, eikä todellakaan pilaa synnytystä sen enempää kuin imetystäkään. Vai miten epiduraali selittää helvetin kipeät nännit ensimmäisten kahden imetyskuukauden ajan? Tietysti, jos joku masokisti haluaa väkisin synnyttää luomuna, niin antaa mennä vain. Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa. Kävin supistushoureissani kätilön kanssa erittäin hedelmällistä monologia, joka meni suunnilleen näin: "Ai sen epiduraalin voi ottaa jo tässä vaiheessa? Jossain hourusivustoilla epiduraalin ottavaa äitiä pidetään totaalisena luuserina, mutta minä aion kyllä hankkia ansioni muualta". Kätilöä nauratti, ja minä sain toivomani.

Edelliset kolmisen kuukautta ovat kuluneet hämmästyttävän nopeasti kakkavaippoja vaihdellen ja tissitellen, mutta enpä ole sosiaalista elämääkään unohtanut. Vastoin kaikkia neuvolan, länsimaisen moraalikäsityksen ja ennen kaikkea vauva.fi:n Aihe Vapaa-palstan fundamentalistimutsien ohjeita, olen vienyt tulokkaamme ensimmäisestä elinviikosta lähtien maailmalle. Kotikaupunkimme keskustan lisäksi mussukkamme on käynyt jo Köpiksessäkin, ja ai että ainakin äiti on nauttinut. Kovasti ei ole kyllä tuntunut häiritsevän tuota ipanaakaan, kun on nukahtanut suurinpiirtein heti kotiovesta ulos päästyämme, oli suuntana sitten Kuopion tori tai Helsinki-Vantaa. Voin vannoa, että olisin seonnut, jos olisin lusinut neljän seinän sisällä synnytyksestä tähän päivään asti, ja ihan satavarmasti lapsosemme varhaiskehitys olisi äidin psykoosista vaarantunut enemmän kuin käynnistä terassilla vappuaattona. Tai mistä sitä tietää, ehkä näitä vapaan elämän hedelmiä paikkaillaan sitten lastenpsykiatrialla muutaman vuoden päästä, varsinkin kun lapsemme tulee altistumaan vielä päiväkodin vaaroillekin jo kauan ennen kolmen vuoden maagista ikää. OMG!

Tästä päästäänkin otsikon aiheeseen, nimittäin Vauva-lehden keskustelupalstaan. Alkuun kävin siellä vain huumorimielellä, luin otsikoita ja päivittelin miehelleni, että kaiken maailman retardit sitä saavatkin juosta vapaalla jalalla. Sitten aloin klikkailla keskusteluita auki, ja kohta olin jo kommentoimassa. Eikä siinä vielä kaikki, yhtenä synkkänä päivänä huomasin aloittavani keskustelua mistä lie aiheesta. Olin shokissa. Minusta, akateemisesta ja älykkäästä ihmisestä (termi akateeminen on tuolla palstalla kova sana, toim.huom.) oli tullut av-mamma! Jos muuten olen baby bluesilta välttynytkin, niin pariin kertaan tuo keskustelupalsta on kyllä meinannut sellaiselle altistaa. Ihmiset ovat siellä oikeasti aivan sekaisin ja lietsovat hulluuttaan ympäriinsä tajuamatta asiaa itse lainkaan. Kaiken lisäksi huomasin kuluttavani palstalla aikaa yhtäkkiä tuntitolkulla päivässä, yleensä toki imettäessä tai ipanan päiväuniaikaan. Silti koin syyllisyyttä, että tuhlaan nämä lapseni arvokkaimmat ensi kuukaudet moiseen paskaan. Ja syystä koinkin! Viimeinen niitti oli, kun jossakin keskustelussa kerroin aiheeseen liittyen olleeni maailmanympärimatkalla, ja joku kysyi osoitetta matkasta pitämääni blogiin. Annoin osoitteen, ja pian joku kommentoi, että onpas katkeraa tekstiä (jep, blogi on avautumispainotteinen, mutta jokainen pidemmässä reissussa ollut tietää, että välillä vituttaa). Eikä aikaakaan, kun aiheesta oli jo viritetty keskustelu otsikolla "Nyt on kyllä väärä henkilö päässyt maailmanympärimatkalle". Siis kyllä, näin oikeasti tapahtui! Siinä vaiheessa päätin, että joko vieroitun tästä elämäänsä kyllästyneiden ihmisten temmellyskentästä, tai kohta olen itsekin samanlainen. Kuten kaikissa riippuvuuksissa, niin ei ollut helppoa vierottautuminen tästäkään, mutta nyt ollaan jo hyvällä mallilla. Näin ollen siis jos ette ole kyseiseen hulluuden tyyssijaan vielä astuneet, niin kehoitan vakavasti harkitsemaan, kannattaako avata edellä olevaa linkkiä. Tiedättehän, pikkusormi, ja niin edelleen.

Mutta hyvää tässä päivässä oli se, että olen vieroittautumisessani jo varsin pitkällä. Ja muutenkin tuntuu, että elämässä on nykyisin vain pelkkää hyvää ja pelkkiä ylävitosia. Kiitos ihanan Selmani <3


2 kommenttia:

  1. Voi vauvafoorumit tosiaan... Myönnän, myönnän, olen kuluttanut aikaa siellä itsekin. Taivastelemassa, en ymmärrä, mitä iloa siitäkin muka saan. Tai miksi käyn. Mutta niin paljon en ole käynyt, että olisin tuota sun tapaustasi huomannut - ei huhheijaa sentään! En tosin yhtään epäile, ettei tuo olisi totta, on se meno siellä semmoista...
    Vannon tähän väliin kautta kiven ja kannon, ettei musta av-mammaa tule. (Ja senhän tietää, miten nyt käy. :D)

    Mutta ihanaa hormonihuuruista aikaa sulle! Osuin blogiisi vasta nyt, joten mua ei päässyt tauko häiritsemään. Mutta jos sana on yhtä hyvin hallussa kuin sulla (ja koska en kykene vastustamaan vauvajuttuja) niin tänne palaillaan kyllä vielä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa vain! :)

      Joo, aika hidastempoista tämä postailu nykyään, kun päivät koostuvat lähinnä kakkavaipoista, mutta kirjoittelenpa aina, kun on jotain sanottavaa.. Hivenen pelkään, koska bongaavat tämän blogin tuolla av-palstalla, ja alkavat sankoin joukoin haukkua :D Noh, saisinpa ainakin lukijoita..

      Nyt jatkuu vauvan nukutustaistelu..

      Poista