keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Mielenosoitus ja vaikka mitä!

Pääsin kuin pääsinkin osoittamaan vielä mieltä opiskeluaikanani, ja vielä kaikkine mahoineni! Kaikenlainen kansalaisaktivismi kai nykyajan opiskelijoiden keskuudessa on vähentynyt verrattuna kultaiseen 60- tai 70-lukuun, tai ainakin siirtynyt enemmän sosiaaliseen mediaan, mutta tänään kuitenkin kaikilla lääkispaikkakunnilla järjestettiin mielenosoitus resurssien turvaamiseksi lääkärikoulutuksessa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on siis suuressa viisaudessaan päättänyt lisätä lääkäreiden koulutusmääriä, mutta nollalla lisärahalla, ja sitä tässä vastustettiin. Tämä koko leikkihän on vain nykyisen opetusministerimme poliittisten irtopisteiden kalastelua, koska Sosiaali- ja terveysministeriö on ilmoittanut, ettei laskelmien perusteella lääkärien lisäkoulutukselle ole tarvetta.

No anyway, me opiskeijat olimme barrikadeilla vain ja ainoastaan koulutuksen laadun turvaamiseksi, sillä nyt jo käsitteellä "pienryhmä" tarkoitetaan 10-12 ihmistä, eli about saman verran kuin ala-asteella luokallani oli oppilaita. Nykyisen opetusministerin suunnitelmilla pienryhmäopetuksista jouduttaisiin karsimaan todennäköisesti hyvin kovalla kädellä ja tuloksena olisi paskoja lääkäreitä. Saas nähdä, kuinka käy!


Ja sitten muihin aiheisiin.

Eräs kaverini (sori anonyymi E, jos luet tätä :D ) teki autolla-ajoreissun Lappiin. Nimittäin lentokoneella. Nimittäin Helsingin kautta lentäen (kun ei täältä suoriakaan lentoja Kittilään mene). Ja miten autolla ajo tähän sitten liittyy? Noh, kyseessä oli kaikille Suomen audimiehille suunnattu tapahtuma, jossa audimiehet ympäri Suomen lensivät Lappiin yhdeksi päiväksi ajamaan pillurallia Muonion jäälle. Luonnollisesti Audit olivat jotain erikoismunanjatkeita, jollaisia ei Suomesta löydy, joten ne oli pitänyt röijätä paikalle niinkin läheltä kuin Saksasta. Ja ilmeisesti tarkoitus oli palauttaa ne sinne Saksaan tämän testosteronihöyrytapahtuman päätteeksi, sillä kuka nyt Suomessa kyseisiä erikoismalleja haluaisi ostaa, varsinkaan valmiiksi rällättyinä. Että onnea vaan Audi! Mielestäni kyseiset autot ylihintaisine huoltoineen ja muine typerine kuluineen ovat olleet tähänkin asti turhakkeita sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta varsinkin kyseisen markkinointi-/ munankasvatus-/ elvistely-/ mikälietapahtuman seurauksena meidän perheessä ajetaan Volkkarilla jatkossakin.

Ja kertakäyttövaippojen käytöstä en aio potea huonoa ekologista omaatuntoa.

Ei muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti